Tein esillepanon hyllynpäätyyn, johon laitoin esille koirien tarvikkeita. Laitoin hyllynpäädyn uuteen uskoon kolmesti. Lisäksi olen tehnyt esillepanoja työkavereideni kanssa, ketjun ohjeiden mukaisesti.
Tässä on hyllynpääty, jota lähdin rakentamaan. Aluksi purin kuvassa näkyvät tuotteet ja piikit pois, ja siirsin ne omille paikoilleen.
Tämän jälkeen hain pidikkeitä ja siirsin kuvassa näkyvät koiran lelut massakorista niihin. Aloin ajattelemaan käyttöyhteysperiaatteen toteuttamista.
Valmis hyllynpääty. Esillepano on tarkoitettu koirien omistajille ja varsinkin aktiivisemmille koirille. Kuvassa näkyvä Let's Biten koiran makupalat ovat suosittuja koirien omistajien keskuudessa ja ne ovat esim. kananrintasuikaleita. Käyttöyhteystuotteena on makupalapussi, jonka saa esim. vyöhön kiinni. Alimpana on värikkäitä koirien leluja, järjestetty vaaleasta tummaan. Vaikka myymälässä on useimmiten ohjeet esillepanosta, tämän kuitenkin suunnittelin pääosin itsenäisesti. Sovin toteutuksen tekemisestä kollegani kanssa, joka sen myös hyväksyi.
Myöhemmin muutin hyllynpäädyn tämän näköiseksi:
Tässä esillepanossa käytin koirien makupaloina koulutusnameja. Minua mietitytti se, että hylly varjostaisi liikaa makupalapusseja, jos ne ovat piikin takaosassa. Hyllynpääty sijaitsee kuitenkin kassojen läheisyydessä, mistä on helppoa pitää se kunnossa.
Pääty muuttui vielä tämän näköiseksi:
Tämän esillepanon toteutin yhdessä kollegani kanssa. Tuotteina ovat kelatalutin, valjaat ja makupalat, jotka kaikki liittyvät toisiinsa käyttöyhteysperiaatteella.
Käytin asiakasinformaationa pääosin hyllynreunaetikettejä, mutta myös paljon tuotteessa olevia erillisiä hintalappuja. Informaation sain intrasta. Asiakkaille tuoteinformaatiota löytyy myös itse tuotteista. Joiltain tuotteista kuvissa puuttuu hyllynreunaetiketti, niitä ei oltu ehditty vielä tulostaa.
Ja kuten sanottua, olen tehnyt esillepanoja työkavereideni kanssa ketjun ohjeiden mukaisesti, joista kuvat alla:
Purenatural, kissan kuivaruokahylly.
Massapöytä myymälän sisäänkäynnin edessä ja meneillään oleva kampanja. Alempana kissanhiekat, ylempänä kissojen kuivaruokaa.
keskiviikko 30. maaliskuuta 2016
tiistai 22. maaliskuuta 2016
Itsearviointi
Tämän kurssin aikana olen oppinut, miten laajan alueen visuaalinen myyntityö käsittää. Se on kaikkea näyteikkunan somistamisesta tuotteiden järjestykseen hyllyssä, myymälän selkeyteen ja pakkauksen ulkonäköön. Esimerkkinä voidaan käyttää ruokakauppaa, johon sisään astuessaan asiakas alkaa jo ruokailemaan katseellaan. Visuaalinen myyntityö on myös miellyttävä musiikki, tuoksu ja valaistus.
Osaan rakentaa siistin esillepanon, kunhan visualisoin sen ensin mielessäni. Perusohjeet ovat juurikin isot tuotteet alas ja pienemmät ylös, lämpimistä väreistä kylmiin väreihin kulkusuunnan mukaisesti, liian täysi hylly ei ole myyvän näköinen. Tuotteiden pitää olla myös helposti otettavissa hyllystä. Haasteita minulle tuo tuotteet, jotka ovat erikoisemman muotoisia, joita sen vuoksi ei voi esim. pinota päällekkäin. Logistisesti tuotteet tulevat kyllä mahdollisimman pienessä tilassa, mutta ne ovat laatikoissaan esim. joka toinen ylösalaisin. Mitä enemmän tavaroita pääsee laittamaan esille, sitä paremmin "pelisilmä" kehittyy.
Aion tulevaisuudessa kehittää osaamistani yksinkertaisesti rakentamalla ja toteuttamalla esillepanoja ja kampanjoita, koska kertaushan on opintojen äiti. Näin tekemällä opin samalla myös työskentelytapoja, joilla työ valmistuu nopeammin.

maanantai 29. helmikuuta 2016
Viestintä
Myymälässämme käytetään monia tapoja asiakasviestintään. Näitä ovat ainakin Facebook -sivujen aktiivinen päivitys ja erilaiset kampanjat, kuten alen loppurysäys.(tammikuu) Lisäksi kanta-asiakkaille on omia erityistarjouksia joka kuukausi. Kanta-asiakkaaksi liittyminen on maksutonta, eikä velvoita mihinkään. Kuten aiemmassa blogitekstissä totesin, yritys mainostaa ilmaisjakelulehden mukana jaettavilla mainoslehtisillä ja kanta-asiakkaiden sähköpostiin lähetettävillä tiedotteilla, jos asiakas on antanut siihen luvan. Yrityksellä on myös omat nettisivut, kuten melkein kaikilla nykyään. Nettisivuilta löytyy myös verkkokauppa, osoite löytyy ensimmäisestä blogitekstistä. Myymälässä on myös erilaisia tapahtumia, esim. lemmikkien koulukuvaus.
Myymälää somistetaan kampanjan aikaan monin eri tavoin, juuri alen loppurysäyksessä käytettiin ale-teippejä ja pahvisia tauluja. Joitakin tuoteryhmiä laitetaan massapöydälle heti sisäänkäynnin eteen.
Myymälää somistetaan kampanjan aikaan monin eri tavoin, juuri alen loppurysäyksessä käytettiin ale-teippejä ja pahvisia tauluja. Joitakin tuoteryhmiä laitetaan massapöydälle heti sisäänkäynnin eteen.
Asiakasinformaatio
Työpaikallani käytetään tavallisten hyllynreunaetikettien lisäksi mm. ilmaisjakelun mukana toimitettavia mainos- ja tarjousesitteitä, kanta-asiakkaille sähköpostitse toimitettavia kanta-asiakastarjouksia ja bonustiedotteita. Myymälässä itsessään käytetään hyllypuhujia ja isoja huomion herättäviä julisteita, joissa kerrotaan esim. meneillään olevasta kampanjasta tai määräalennuksista. Sieltä löytyy myös luetteloita erilaisista raapimapuista, koska kaikkia malleja ei saa mahdutettua pieneen myymälään. Mallit, joita ei löydy myymälästä, saadaan tilattua toimitusmyynnillä.
Saan tietoja hintaviestinnästä enimmäkseen tietokoneelta, mutta myös yrityksen mainosesite on hyvä lukea läpi. Hyllynreunaetiketit tulostetaan yrityksen omien järjestelmien kautta. Etiketit irrotetaan toisistaan, laitetaan muovisiin pidikkeisiinsä ja kiinnitetään hyllynreunaan. Osa tuotteista hinnoitellaan manuaalisesti hinnoittelijalla. Tuotteen hinta tarkistetaan aina ensin, jotta se menee oikein.

keskiviikko 10. helmikuuta 2016
Esillepano
Työpaikassani on yleensä valmiit ohjeet tuotteiden sijoittamisesta hyllyyn. Kuitenkin joidenkin tuotteiden paikan valinnassa annetaan jonkin verran vapaat kädet. Joidenkin hyllyjen kohdalla voi soveltaa itse, tärkeintähän on saada se mahdollisimman myyvän näköiseksi. Uudesta esillepanosta otetaan kuva, joka lähetetään ketjun visualistille.
Esimerkki esillepanosta:
Käyttöyhteysperiaate tarkoittaa tuotetta, joka olennaisesti liittyy päätuotteeseen, tai jolla päätuote saadaan toimimaan. Hyvänä esimerkkinä on taskulamppu ja paristot. Myymälässä jossa harjoittelen, soveltaa käyttöyhteysperiaatetta esim. lemmikkien kuivaruoat ja astiat, joissa ruokia säilytetään.
En ole vielä ajatellut esillepanoa, jonka aion tehdä, mutta mielenkiintoisia tuotteita on paljon. Olen jo päässyt laittamaan tuotteita esille haluamallani tavalla, mm. erivärisiä koiranruokapusseja, kaulapantoja ja lemmikkien ruokailuvälineitä. Olen laittanut tuotteet esille parhaani mukaan järjestäen ne värin ja koon mukaan.

torstai 28. tammikuuta 2016
Työpaikan esittely
Olen työharjoittelijana Musti ja Mirri -ketjun liikkeessä Espoontorilla.
Esimieheni nimi on Mira Polsa-Mäntysalo ja hän työskentelee kyseisessä myymälässä myymäläpäällikkönä. Myymälässä työskentelee 3 työntekijää, joiden lisäksi on töihin kutsuttavia työntekijöitä.
Oma työaikani on tavallisesti klo 10-15, mutta se vaihtelee. Myös omat toiveeni työajoista sovittaessa otetaan huomioon.
Yrityksen kohderyhmänä ovat ihmiset, joilla on lemmikkejä. Muina kohderyhminä ovat mm. koirien kasvattajat ja muut eläimiä työkseen hoitavat ihmiset. Yritys tarjoaa eläinten hoitoon liittyviä tuotteita, mutta varsinaisia eläimiä se ei myy. Yrityksessä visuaalisia elementtejä ovat vaaleanvihreä väri, yrityksen logo ja järjestys, jossa tuotteet ovat hyllyssä.
Linkki: https://www.mustijamirri.fi/

![]() | ||||
Myymälän sisäänkäynti |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)